Poltettu oranssi by Eeva-Liisa Manner

Poltettu oranssi Reviews

• 
  Elina Mäntylammi

  Klassikkoaukkojen paikkailussa vuorossa Eeva-Liisa Mannerin Poltettu oranssi. Nuori Marina Klein kärsii hulluudesta 1900-luvun alun pikkukaupungissa. Rikas perhe hankkii hänelle hoitoa ja näytelmä perustuukin suurimmaksi osaksi Marinan ja häntä hoitavan tohtori Frommin dialogiin. Millaista hulluus on, vai onko sitä? Mistä se johtuu? Löytyykö siihen apua?
  
  Dialogi on intensiivistä ja toteutuu osittain siansaksaksi. Hulluus ja perhedynamiikka näyttäytyvät paikoin koomisina, välillä riipaisee Marinan puolesta. Tohtori jää vähän sivuun, mutta ponkaisee lopuksi myös esiin taustoineen. Teksti on taitavasti rakennettua, modernia ulkopuolisuuden tunnetta sekä uninäkyjä täynnä. Runollista draamaa, voisi sanoa.
• 
  Ville

  "Hullut runoilijat ovat elämän kukka, sen täyteläisin teriö."
  
  "Aina on arvosteluun taipuvaisia mieliä, jotka eivät antaisi toisen olla edes hullu."
  
  Lyyrinen näytelmä mielenterveyden hajoamisesta ja karseista perhesuhteista sekä sovinnaisuuden kahleista. Pidin, mutta ei suosikkejani Mannerin teoksista, vaikutus jäi haaleaksi. Toki tämä pitäisi myös nähdä näyttämöllä, toivottavasti joskus.
• 
  Päivi Metsäniemi

  Pieni, tiivis katsaus 1910-luvun porvariston ällöttävään kurinalaiseen hierarkkiseen elämään ja siitä kumpuavaan "hulluuteen" vaikka hullu taisi olla vain yhteiskunta. Mainio, viisas psykiatrihahmo. Herätti paljon ajatuksia yhtymäkohdista kirjailijan omaan elämään.
• 
  Pauliina

  Samaistuttava, surullinen, paikoittain koominen. On luettava lisää Mannerilta!
• 
  Mika Lamminpää

  ”Pascal sanoo, että kaikki ihmiset ovat hulluja, että hulluus kuuluu ihmisosaan. Skaala on tietysti hyvin lavea ja hoippuva. Jotkut pärjäävät hulluudestaan huolimatta, kapearaiteinen Marina ei tietysti pärjää. En silti soisi Marinaakaan tehtävän liian hulluksi; eikö riittäisi, että hulluus tulee ilmi oireina (kaamea sukka, omatekoinen kieli, rakkaudentunnustus, kosinta jne.). Muuten hän saisi olla miellyttävä, sitten ei yleisökään kavahda. Minusta tämä on tärkeätä senkin vuoksi, että hän Kellarin tiloissa tulee kovin lähelle yleisöä. En näe häntä myöskään säälittävänä; hän on ylpeä (esim. ei itke koskaan) ja jäykkäniskainen ja katkeaa juuri siksi. Sopeutuvat eivät katkea. Hänessä on jonkinlaista lahjakkuutta – hän on eräänlainen runoilijan itu, joka on tukahdutettu alkuunsa. Minun on tietysti typerää selitellä, mutta olen Oranssista kovin arka (muista näytelmistäni en ole lainkaan arka, vaan teatterit ovat saanet tehdä ne niin kuin ovat tahtoneet). Tyynen ja laskevan lopun kirjoitin tahallani; mielestäni näytelmän ’filosofia’ ei muuten toimi. Halusin myös kirjoittaa Oranssin musiikkiteoksen tapaan, ja lopussa on eräänlainen coda. Minusta olisi kiusallista, jos tällainen kauhun, komiikan ja kaikenlaisen groteskin yhdistelmä paukkuisi loppuun saakka”, kirjoitti Eeva-Liisa Manner kirjeessään Eino Salmelaiselle (Tampere 29 6 69), jonka piti ohjata näytelmä, mutta kirjailijan ja ohjaajan näkemyserot olivat yhteensovittamattomat. Ohjaaja vaihtui ja näytelmä pyöri Kellariteatterin ohjelmistossa koko 1970-luvun. TTT:n ensi-illan jälkeen se esitettiin yhteensä yhdessätoista teatterissa (Kotkan, Kuopion, Rauman, Oulun, Joensuun, Kokkolan ja Savonlinnan Kaupunginteatterit sekä Mikkelin ja Porin teatterit). Kansallisteatterin ohjelmistoon se palasi vielä vuonna 2002. Viimeisin esitys ennen Turun ylioppilasteatteria oli Porin teatterissa, ensi-ilta 16.3.2005. Turun ylioppilasteatteri juhlisti 60-vuotista taivaltaan syksyllä 2019 Mikko Kaikkosen tuoreella tulkinnalla.
  
  Poltettu oranssi ilmestyi kirjana jo ennen ensi-iltaa, 1968. Nyt se on julkaistu uudelleen antologiassa Vuorilla sataa (2021). Mukana on myös kaksi vaihtoehtoista lopetusta näytelmälle sekä Tuula Hökän jälkisanat niin tähän kuin pariinkymmeneen muuhunkin Mannerin näytelmään.
• 
  Heidi

  Kiinnostava pala kohtauksia mielensairaudesta, sen hoitamisesta ja omaisten roolista ja reaktioista tai suhtautumisesta. Lukijana jäin pohtimaan mikä Marinaa vaivasi, vaikka sillä ei juonen ja vaikutelman kannalta väliä. Jäin pohtimaan myös, että jos tohtori oli joskus ollut Marinan kaltainen, niin miksi ei ymmärtänyt mitä hän kävi läpi?
• 
  Susa

  Utuinen ja unenomainen.
• 
  muumi

  Upee, toivottavasti ois jossain teatterissa pian.
• 
  Hanna

  Kauniisti kirjoitettu näytelmä psyykkisestä kipuilusta ja siitä, onko niin kutsuttu parantuminen mahdollista. Paljon kiehtovia ajatuksia, joita piti jäädä hetkeksi miettimään.
  
  Olisin toivonut tarinan olevan pidempi ja menevän vielä syvemmälle, vaikka tällä tavalla siitä jäikin miellyttävän utuinen fiilis. Tämän ääreen pitää varmaan palata myöhemminkin, jotta tästä saisi kaiken irti.
• 
  miida

  hitto mä palaan tähän vielä mä lupaan mut nyt en osaa sanoa mitään ku tää oli niin hyvä et mun pitää istuskella hetki
• 
  Rasmus Tillander

  Toisiksi paras lukemani näytelmä hevosista ja psykiatriasta.
  
  Poltettu oranssi oli hyvin viehättävä näytelmä. Sellainen joka oli helppo kuvitella mielen näyttämölle ja helppo myös kuvitella, että ostaisin liput näytökseen jos sellainen tulisi vastaan. Näyttämöllä ehkä myös pääsisi lähemmäs tarinan riipaisevuutta, näin tekstinä näytelmä näyttäytyi pääasiassa huvittavana (mitä se toki myös ihan tarkoituksella on).
  
  Mutta Poltetun oranssin huumori on ensiluokkaa, joten en jäänyt liikaa harmittelemaan omaa ymmärtämättömyyttäni tragedian elementeille. Manner onnistuu taitelemaan oivasti absurdistisen huumorin veitsen terällä ilman, että missään vaiheessa pudottaisiin farssiksi. Jälkimmäinen on riski erityisesti kun kirjoitetaan hulluudesta ja vähän neppailaan psykoanalyysin hassuuksilla. Jos tähän lisätään se, että hupailusta huolimatta näytelmä onnistuu saavuttamaan tietynlaisen unenomaisuuden, puhutaan jo aidosta taiteellisesta mestarillisuudesta.
  
  
  
  
  
  
• 
  Fannzuu

  -ihan jännä juoni
  -osa kohtauksista niin sekavii etten ymmärtänyt mitään
  -loppu sekava
  4\10