| Title | : | Everstinna |
| Author | : | |
| Rating | : | |
| ISBN | : | - |
| ISBN-10 | : | 9789520116569 |
| Language | : | Finnish |
| Format Type | : | Hardcover |
| Number of Pages | : | 194 |
| Publication | : | First published September 1, 2017 |
| Awards | : | Nuori Aleksis -palkinto (2018), Runeberg-palkinto (2018), Blogistanian Finlandia (2017) |
Everstinna on yhden yön romaani, sisäinen monologi, joka kasvaa erään ajan anatomiaksi. Kysymys on Suomesta, jossa valmistaudutaan sotaan, eletään Neuvostoliiton ja natsi-Saksan välissä ja ollaan lujasti kallellaan jälkimmäiseen, kunnes tuo liitto kaatuu. Kysymys on myös toisesta liitosta: perhehelvetistä. Kun miehellä on jääkärikoulutus, sadistinen luonne ja huono itsetunto, luonnollisen kuoleman kokeva nainen, jonka luontoa on koeteltu, on suuri selviytyjä. Kysymys on vallasta, sen ottamisesta ja siihen alistumisesta – perheessä, juuri itsenäistyneessä valtiossa ja Euroopassa.
Everstinna Reviews
-
Ho avuto difficoltà a leggere questo romanzo. Scritto bene, in una prosa asciutta, racconta gli anni bui della Finlandia nazista attraverso la voce di una donna, la moglie del Colonnello, che ripercorre la propria vita e le scelte politiche senza pentimenti.
È difficile comprendere l’accettazione e l’infatuazione della protagonista per la Germania del Führer nonostante fosse a conoscenza degli orrori perpetrati e dei lager.
Non sono riuscita a provare empatia per questa donna sposata a un essere brutale e violento, per la sua sofferenza e per il suo tentativo finale di riprendere in mano la propria vita. -
Rosa Liksomin Everstinna kertoo kirjailija Annikki Kariniemen (1913-1984) elämätarinasta lapin murteella kirjoitetun tarinan. Annikki Kariniemi oli tuottelias kirjailija ja kirjan lapsuudenkuvauksissa hän oli runotyttö, joka innostui eri aatteista perinpohjaisesti. Lapsuuteen kuului partio, Lotta Svärd – toiminta ja suojeluskuntatoiminta. Taustalla oli viha naapurimaata kohtaan ja saksalaisen idealismin ihannointi. Lapsuuteen ja nuoruuteen kuuluivat kuohuvat vuosikymmenet ja sodat. Lapsuudesta asti hänen elämäänsä kuului myös isän ystävä Eversti.
Eversti ja kirjailija olivat julkisesti pari, vaikka molemmat olivat naimisissa. 28 vuotta vanhempi Eversti alisti ja määräsi kirjailijaa, muovasi tästä omannäköisen naisen. Lopulta he menivät naimisiin, kun Eversti päätti asian. Ja siitä alkoi perheväkivallan kierre, joka johti lopulta siihen, että kirjailijan mielenterveys järkkyi. Onneksi hän pääsi lopulta tuosta ihmishirviöstä eroon.
Everstinnan punainen kansikuva ja kansikuvassa oleva kirjailijan nimi ristissä kuvaavat punaista natsilippua, jossa oli valkoinen hakaristi. En voi sanoa tykänneeni Everstinnasta, sillä en pysty ihannoimaan natsisaksaa ja perheväkivaltaa missään muodossa, joka tässä kirjassa tuli todeksi, koska kirja kertoi aidoista tapahtumista. Tähdet annan Rosa Liksomille ja hänen uskomattomalle tekstille. -
Aikamoisen henkselien paukutusten ja ennakkoluulojen kanssa lähdin tätä äänikirjana kuuntelemaan, ja ensimmäisen puoliskon kirjaa sainkin vain vahvistusta sille, miten kuuntelen jo tuhansia kertoja kerrottua tarinaa uudelleen ja uudelleen. Ja niin kuuntelinkin, mitä sotaan tuli. Kun siitä päästiin, alkoi tarinan raastava osuus, vahvuus ja riipivyys, ja jouduin suurimmasta osasta ennakkoajatuksiani luopumaan, nöyrtymään ja hyväksymään, että olihan tämä varsin hieno. Sieltä lopusta siis.
Jos jotain suosittelen, niin kuunnelkaa tämä äänikirjana, Anna Saksman lukijana todella tekee tälle kunniaa. -
Os traigo un libro breve pero intenso. Doloroso y violento pero increíblemente bello y maravillosamente escrito.
Una mujer finlandesesa nos cuenta su vida,en paralelo a la historia de Finlandia en el siglo XX.
Su infancia en una familia nacionalista con grandes ideales patrióticos. Su vida con el Coronel, amigo de su padre, ante el que cae rendida cuando éste fallece, 28 años mayor que ella y pro-nazi. Se contagia de su entusiasmo por Alemania y por el Führer. Sometida a él , que la trata con una inusitada violencia, se ve atrapada en un matrimonio destructivo en el que los malos tratos y la sumisión son constantes. Su vida en una guerra en la que ellos ayudan a los nazis pero saben que son considerados una raza inferior y por tanto saben lo que les espera.
Su vida como maestra en una aldea y su relación con Tuomas, 28 años menor. Y sus últimos años como escritora.
Escrita sin sentimentalismos, de una forma cruda y directa destaca la violencia, la sumisión, el amor (o la obsesión, no se muy bien como definirlo) y la capacidad de adaptarse de las personas.
Maravilloso. Os lo recomiendo muchiismo.
"Padre me convirtió en hija de la Finlandia blanca, el Coronel, en nazi. Ni de lo uno ni de lo otro me avergüenzo"
"Lo vi todo, los campos la violencia, los asesinatos y las muertes, las liquidaciones y el odio"
"Una vez le pregunte al Coronel por qué me torturaba y rato era el mes que no intentaba matarme. A lo que el respondió que se azota a quien se ama" . -
Murteet jne. on hyvä juttu mutta jos sitä murretta ei itse osaa voi välillä olla vaikea seurata kirjan tarinaa kun ei tiedä sanoja. Murteen käyttö kirjoissa on siinä mielessä vähän arveluttavaa. Toisaalta murteita on kyllä kiva lukea tai kuunnella. Everstinnassa käytettiin minulle vierasta murretta mutta siitä oli jossain määrin aivan mahdollista saada selvyys mitä mikin sana tarkoittaa. Murre oli välillä hyvinkin luonnollista, toisinaan vähän väkinäisen oloista. Kuuntelin tämän äänikirjana ja suosittelenkin kuuntelemaan murrekirjoja ääneen luettuna, voi olla että pystyy paremmin seuraamaan tekstiä ja varsinkin jos lukija osaa murteen hyvin tarina saa murteen ansiosta uusia ulottuvuuksia. Tarina itsessään oli kauniisti kirjoitettu, vaikka paha aviomies tekikin kaikkea kurjaa päähenkilölle ja oli siksi aika raaka ja rankka. Pidin kirjasta ja kauniista soljuvasta kielestä, totuudenmukaisuudesta.
-
"Pułkownikowa" to dla mnie powieść o przeróżnych formach przemocy i opresji przekazywanych z pokolenia na pokolenie przy milczącej zgodzie rodziny i najbliższych społeczności. W tle Finlandia kolaborująca z Niemcami i flirtująca z nazizmem w trakcie II wojny światowej.
Dzieje się tu naprawdę dużo i Likson prezentuje ogrom ciekawych (i niemożliwych do jednoznacznej oceny) wątków i choć powieść jest dość krótka, nie sprawia wrażenia chaotycznej czy przeciążonej mnogością możliwych odczytań.
Nie mogę jednak powiedzieć, że w nią wsiąkłam, a trochę przepłynęłam obok. Chyba podświadomie chciałam zobaczyć w głównej bohaterce jakąkolwiek zmianę i przewartościowanie moralne. W końcu oglądamy ją przez całe jej życie, a ona na żadnym etapie nie zdaje się kwestionować samej siebie. To, przynajmniej w moich oczach, odebrało jej wiele wiarygodności. -
I have been exploring literature from various countries. I stumbled upon Rosa Liksom, who is Finnish, and decided to try it.
I am really torn as to how to rate "The Colonel's Wife." Such disturbing subject matter is hard to read.
The central character lives in Finland just prior to World War II. The plot revolves around her and her seduction by National Socialism. The realism is brutal as to what was going on in society at that time, and she freely admits that it was a heady time. At the same time, she is "courted" by the Colonel, who is quite possibly the worst brute ever described in a book. Her definition as his wife is part of the whole seduction metaphor.
Liksom writes from her guts and does not sugarcoat anything. I liked her writing style and give credit to her for her research.
Still. Hard to read. Hard to review. -
Read my review in the Historical Novels Review:
https://historicalnovelsociety.org/re... -
"Il bello della vita vissuta è che non torna più. Però nulla scompare, mai."
La moglie del colonnello è un romanzo di Rosa Liksom, una delle più famose e apprezzate autrici finlandesi al mondo. Il romanzo è ambientato in Lapponia e la storia inizia con una donna che ripercorre il suo vissuto e rivive a tutti gli effetti i momenti che hanno segnato la sua vita. Quella donna altri non è che Annikki Kariniemen, una scrittrice finlandese vissuta negli anni in cui la Finlandia si trovava ancora schiacciata tra il potere della Russia e quello della Germania nazista.
Annikki si lega al Colonnello, uno dei personaggi finlandesi più potenti facente parte delle Guardie Bianche, e da quel momento inizia la sua storia che resterà indissolubilmente legata sia a quella della stessa Finlandia che a quella del nazismo che in quegli anni iniziava la sua scalata al potere. La storia della Finlandia si intreccia a quella della protagonista che finisce vittima di una spirale di violenza da cui riuscirà a liberarsi solo dopo anni di soprusi.
Questo è il mio primo approccio a Rosa Liksom, autrice di cui ho sempre sentito parlare piuttosto bene. La storia mi attirava particolarmente, si parla di un periodo storico che mi interessa moltissimo e sopratutto ero attratta dal fatto che avrei potuto scoprire di più sulla storia della Finlandia, che conosco davvero pochissimo. Il racconto si lascia leggere velocemente, lo stile della Liksom, così asciutto e a tratti quasi asettico, riesce però a rendere molto bene l'atmosfera che si respirava in quegli anni e tutto quello che ne conseguì.
La protagonista di questo racconto è un personaggio molto controverso, per me è stato complicato comprenderla. Fin da bambina viene educata in famiglia nell'ideologia del nazionalismo anticomunista, una volta cresciuta il passo per arrivare al nazismo è stato breve. Lei lo ammette candidamente, ammette di essere stata una nazista, ammette di aver sempre saputo quello che accadeva, le atrocità che venivano commesse nel nome di un'ideologia. La sua storia con il Colonnello è una storia fatta principalmente di abusi e violenze, di soprusi perpetrati per anni, e neanche di questo si pente.
Forse è stato proprio questo il mio problema, il fatto che lei non si penta delle scelte fatte, non metta in dubbio quello che è stato, almeno non fino in fondo. Ho apprezzato molto l'ambientazione storica e il racconto di quelli che sono stati alcuni degli eventi che hanno fatto della Finlandia il paese che è oggi. Mi è piaciuta molto anche la parte finale del romanzo, che rappresenta un po' il riscatto della protagonista che finalmente si libera e inizia a vivere una vita che la fa felice.
La moglie del Colonnello è un romanzo sicuramente particolare ma molto controverso. Ho apprezzato tantissimo l'onestà con cui la storia viene raccontata, ma non credo che potrei mai simpatizzare con la protagonista di questa storia. Se volete scoprire un piccolo spaccato di Finlandia e immergervi nelle atmosfere tipiche di quegli anni, ve lo consiglio, anche perchè si lascia leggere piacevolmente e offre diversi spunti di riflessione. -
Älyttömän mukaansatempaava tarina, melkein kuulin korvissa tän kunnon pohojosen murteen ja mukavan suorasanaista tekstiä. Vasta jälkeenpäin sain tietää että tämä pohjautui tositapahtumiin ja Annikki Kariniemen elämään.
En tiiä ylianalysoinko taas, mutta tuntui että Everstinnan tarina oli jopa allegoriamaisen yhtenevä sota-ajan Suomeen: rakastuttiin tieten tahtoen natsiin ja fasismiin, josta myöhemmin kärsittiin rajusti. Alusta asti oli selvää että tuossa rakkaustarinassa ei käy hyvin.
Alkupuolella fasistikertojan näkökulma oli hieman puistattava koska useasti Everstinna järkeili ali-ihmisten tappamista maailman luonnollisimmaksi asiaksi. Kirjan tematiikan näkökulmasta tämä kuitenkin passasi, koska tarkoituksena tuntui olevan alleviivata suomalaisten natsisympatioiden tarkoituksellisuutta.
Kirjassa kuvattiin erinomaisen kauniisti luontoa ja rakkautta, mutta toisaalta myös rajuja perheväkivallan tekoja sekä alistamista. Lapin murteella kerrottuna tarina tuntui rehelliseltä ja uskottavalta.
All in all dramaattinen ja hyvin kerrottu tarina. Suomalainen sotakirjallisuus tuntuu olevan kyllästetty pääasiassa korkeajännityksen tyyppisillä ihannointijutuilla, joten tässä tuli sota-aikan tuore näkökulma, vaikka ei suoranainen sotakirja ollutkaan. -
Una historia desagradable, con personajes desagradables, situada en una época convulsa como es la Segunda Guerra Mundial y sus años circundantes. La escritura es bastante rápida, quizás demasiado por momentos, pero considerando el nivel de hostilidad de algunas escenas está bien que no se alarguen. Liksom no se corta, la narradora llega a ser obscena rozando la vulgaridad. Es un personaje que no gusta, complejo e injustificable, como el resto del "elenco" y la guerra. Me habría gustado que hubiera más escenas cotidianas —conversaciones, poder empatizar en la pequeñez— en lugar de la narración más general de todos los años de vida de la protagonista.
En general me ha gustado más que Compartment n° 6, pero no es mi estilo. -
And my question is, why? Why did I have to read this book? Why did I have to spend money on this novel? Why did I have to waste my time reading it?
Why? -
Una donna si trova davanti al caminetto, in una gelida Lapponia, a ripercorrere gli anni della sua vita fin da quando era piccola, nella prima metà del Novecento, quando la Finlandia era divisa tra Germania e Russia. Cresciuta in una famiglia molto rigida, si innamora di un amico del padre, il Colonnello, un uomo molto più grande di lei, che inizialmente le trasmette un senso di tranquillità, presto tramutatasi in violenze, abusi, tradimenti.
Non riesce a separarsi da lui, gli è totalmente devota nonostante lui passi dall’amore più incontenibile a momenti in cui non si controlla e diventa irriconoscibile.
Ho potuto leggere questo libro in quanto è stato tra i candidati al Premio Letterario Giuseppe Acerbi che quest’anno riguardava gli autori finlandesi. Tra i tre libri in concorso si è aggiudicato il mio voto.
“La moglie del Colonnello” è una lettura particolarmente difficile, soprattutto per una donna che si trova a dover leggere di continui abusi subiti dalla protagonista, che è totalmente accecata dall’amore e non riesce ad opporsi al marito. Un uomo che non merita di esser chiamato così.
Quello della donna per il Colonnello è un amore malato, che non mi sono riuscita a spiegare durante le pagine del libro. Un libro a volte davvero crudo, ma che vi consiglio di leggere, perché fa riflettere su come situazioni così assurde siano esistite e purtroppo esisteranno sempre.
Nel libro è fortemente presente una componente politica, a cui la protagonista è molto legata. Sinceramente è la parte che ho apprezzato meno, in quanto non sono molto preparata in materia e certi ragionamenti erano troppo complicati e spesso frettolosi. -
Huh, mikä kirja: kaunis ja karhea, ruma ja raastava, vahva ja vaikuttava. Tämä meni ihon alle ja pysyy mielessä taatusti pitkään. Todella vahva lukukokemus.
-
Z podobného soudku jako Porodní bába - opět Finsko a laponská válka, koketování Finů s nacismem a panfennismem, opět velmi výrazná ženská postava zmítaná láskou k nesprávnému muži, která je zároveň vypravěčkou s velmi expresivním jazykem (ostatně expresivita k Rose Liksom patří odjakživa.). A hodně násilí a zvěrstva na ženách. Fakt hodně.
Je to dobrá kniha, škoda, že se jí nedostalo větší propagace. Mám totiž pocit, že na českém knižním trhu neprávem zapadla. -
In describing the life her narrator, Liksom presents the reader with a moral dilemma, as she is, if not a murderer herself, an enthusiastic supporter of the Nazi party. Conversely, her resistance to the authoritarian tendencies of the Colonel might sway some readers to see her as a secret heroine.
The novel begins in Arctic Finland between the wars where a young girl lives an outdoor and adventurous wild life. Liksom does a great job of providing a potted history through a series of vignettes early in the novel. For example, at one stage there were 19 prisoner of war camps in Inari. The wild young girl’s father dies, and the Colonel stands in as a father figure, though as the girl matures, they marry, and she becomes an eager collaborator, accompanying him to meet high level Nazi officers in Germany either side of the Winter war. The Colonel is many years her senior, and their relationship is a mix of brutish sexuality, shocking abuse, and moments of luxury in turbulent times.
And yet at the same time, the narrator demonstrates a determined feminist side to her personality, in writing a survival book herself, appalled by the dearth of wilderness books written by women.
There’s a strange fascination in reading of the narrator who speaks of her Nazi past without any hint of apology. There is no element of confession. It is best appreciated as a really dark fable.
As one approaches the last pages with some relief, the narrator has a surprise up her sleeve, which just might sway some readers from their condemnation to admiration.
This is Liksom’s second novel translated into English, the other being
Compartment No. 6. Both have been outstanding. She was born and spent her formative years in a small remote village in Lapland where her family were reindeer farmers. -
Olen lukenut Liksomilta aiemmin novelleja sekä Hytti nro 6:n. Vaikka nekin olivat varsin hyviä, tämä oli aivan omalla oksallaan. Rehevä kieli (josta muuten tuli Katja Kettu mieleen) ja kylmäävän upea tarina vangitsivat lukijan kuin eversti everstinnansa, rakkaudella, johon eivät ensin nyrkitkään pystyneet. Liksom loihtii henkiin lapin suot ja vaarat, suursuomiaatteen ja natsismin, sodan ja lapsuuden, taiteilijasielun ja väkivallan, seksin ja traumat. Eipä käynyt lapsia, naisia ja vähemmistökansoja kateeksi kateeksi. Yhteiskunta ei voinut eikä halunnut suojella heitä helmoissaan pöyriviltä präniköillä koristelluilta hulluilta. Kaiken sen rumuuden Liksom ympäröi hehkuvalla rakkaudella, parantavalla luonnolla ja elävällä ajankuvalla. Hieno kirja, jonka lukisin (tai kuuntelisin) koska vain uudelleen.
-
Ihan loppuun asti olin antamassa korkeintaan kolme tähteä - mässäilystä ja itsetarkoituksellisuudesta. Viimeinen luku jotenkin keikautti asetelman ihan kokonaan, keräsi merkitykset ja antoi anteeksi kaiken - tämä oli pakko kertoa juuri näin. Tärkeä, vaikuttava, erilainen.
Olin ihan hämmästynyt lopussa olevasta nimistöstä ja sanastosta, ei se kieli nyt NIIN vaikeaa ollut... -
Blogistanian Finlandian 2017 voittanut Everstinna on hyytävä kuvaus parisuhdehelvetistä ja meidän natsisympatioistamme.
Vahva, värikäs ja rietaskin meän kieli vie lukijan noiden hirvittävyyksien keskelle niin että tekee todella pahaa. Järkyttävän kamala, mutta järkyttävän loistelias. -
”Tiden då jag föddes var hatets tid. Tiden då jag växte upp till kvinna var hatets och hämndens tid.”
Det här är ett försök till inifrånskildring ur en kvinnlig nazists perspektiv. Överstinnan blickar tillbaka på sitt liv i nazismens tjänst med den 28 år äldre maken. Tillsammans frotterade de sig med högt uppsatta nazister inklusive Führern själv. Här har vi en huvudperson som verkligen bjuder motstånd. Hon äcklar, engagerar och så är det ju synd om henne också eftersom hon naturligtvis själv for illa i den hatiska och manliga miljön.
”Vi hatade demokrati, liberalism, ryssar och kommunister, vi oroade oss över vårt eget älskade fosterlands öde i klorna på den ekonomiska krisen och vi drömde om en nationalistisk idealstat med bara ett parti, en ledare och ett folk. Ett land utan konflikter, kriser eller problem, där det rådde ordning och disciplin, lydnad och trohet.”
Överstinnan är en smutsig och brutal krigs- och våldsskildring. Språket är rått, snuskigt och har en barock nästan humoristisk ton som inte roar mig. Jag känner mig fin i kanten. Jag tycker verkligen inte om att läsa om krig och den här romanen är väl eländigt och explicit för min smak. Men just de här åsikterna tar Rosa Liksom höjd för, hon skriver: ”Jag kom mycket nära kärnan i det som hänt och jag öste ur sanningens källa. Visserligen censurerade jag de värsta ställena. De var så uppenbart verkliga att ingen skulle ha trott att det var sant.”
Jag älskar samtidigt greppet och vad hon faktiskt gör här; visar en mänskligare bild av judeutrotningen. Mänskligare som att det faktiskt var vanliga människor som tillsammans genomförde grymheterna i strävan mot det gemensamma målet Det tredje riket. Här tvingas läsaren att trampa omkring i nazistens skor. Rosa Liksom vill göra upp med den upprepade lögnen att finländarna (och andra) inget visste. Närmare sanningen kommer vi om vi inser att renlighet, arbete, tillhörighet, makt, framtidshopp, pengar, väl skurna uniformer och blanka stövlar lockade. Överstinnan träffade ”bruna sjuksköterskor” som hjälpte sårade soldater och samtidigt skickade friska barn till himlen. Hon minns ”fru Ilse” som hyllade Stortysklands frihet som möjliggjorde att hon kunde tillgodo se sig tavlor och smycken från ”övergivna” hus.
Översten kan också läsas som metaforer för Tyskland/Ryssland och överstinnan representerar det skändade Finland. Det här är också en berättelse om mäns våld mot kvinnor. Det är en obehaglig roman som bygger på ännu obehagligare fakta.
”Nu tänker jag att nazisterna inte tog slut i och med Hitlers självmord, utan så snart det ges möjlighet föds nya nazister och fascister, för människan är sådan. Man upprepar samma sak och förväntar sig ett annat slutresultat. I oss alla bor kärleken och barmhärtigheten sida vid sida med hjärtlösheten och likgiltigheten.” -
Taas lähdin takki auki lukemaan. Jotenkin tämä kirja kutsui minut luokseen (kuullostaa (ehkä)vielä hörhömmält�� kuin se onkaan:-)).Olin lukemassa ihan jotain muuta, mutta se oli paikoittain todella ahdistava ja väkivaltainen, mutta …hmmm, en nyt tiedä miten hyvin onnistuin tässä ”kevnnyksessä”, sillä tässä Liksomin Everstinnassa ei muuta tarjoiltukaan kuin ahdistusta ja väkivaltaa.
Mutta voi taivas miten hieno tarina tämä oli!!!
Ja koska aivan takki auki lähdin lukemaan, en siis tiennyt lukevani tavallaan based on a true story-tarinaa vaan luulin lukevani Liksomin täysin fiktiivistä kertomusta. No,googletin luettuani ja tämähän onkin enemmän tai vähemmän kirjailija Annikki Kangasniemen elämän tarinaa. Little did I know.
Tässä siis - lyhyesti - meänkielellä käydään läpi yhden naisen elämä, kehityskertomus, perhe-helvetti, mutta samanaikaisesti tarinaa kuljetetaan viime vuosisadan valtiollista helvettiä. Liksom punoo upeasti kahden tason vallankäytön tarinaan, avaa molemmat teemat raadollisesti lukijaa säästämättä.
On siis tämä nainen, natsi-Saksan aatteiden ihailija, ja Eversti, saksalaisten aatteiden mukaan venäläisyyttä vihaava Suomen armeijan sotilas. Eversti, sadisti, hakkaa kaikki vaimonsa siitä hetkestä kun pappi aamenen sanoo. Ja niin hakkaa tämän vaimonsakin, ja raiskaa ja tappaa ja kiduttaa vaimon ohella yhden jos toisen naisen. Tavallaan onni, että Eversti lopulta hakkaan naisen mielisairaalaan asti sillä sairaalan kautta pääsee uuteen elämään.
Kaikkea kamalaa tapahtuu, niin kamalaa, että varmaan tulee uniin samoin kuin myös teoksessa kuvatut Suomen armeijan ja Saksan armeijan tekemät rikokset ihmisyyttä ja inhimmillisyyttä kohtaa (ja varmaan Venäjän armeijankin tekemät kamaluudet mutta niihin ei tssä teoksessa pureuduttu, luojan kiitos). Vaikea edelleen on ymmärtää, että kaikki se mitä tiedettiin mm Saksan armeijan tekemistä rikoksista ihmiskuntaa kohtaan, heitä ihailtiin laajalti Suomessakin ja aatettaan levitettiin.
Helvetin sodat. Mutta en mene niihin syvemmin vaan sanon vain, että Liksom kuvasi sotaa niin väkevästi, että tarinan ja kaameudet tunsi omassa kropassaankin.
Kuuntelin osan, hyvin ison osan, sillä jo Väylän kanssa huomasin, että tämä murre menee parhaiten kuunneltuna, liukuu puheena paremmin.
Vain vahvahermoisille. -
Moja druga tegoroczna marpresska, pierwsza z serii "Bałtyk" i stawiam ją wśród pozostałych książek serii na moim osobistym podium.
Pochodząca z Laponii Rosa Liksom sięgnęła po biografię pierwszej lapońskiej pisarki Annikki Karinieni, Finom zostawiam dociekanie, jak bardzo jest to historia bezpodstawna (wygląda, że się nie zgadzają w tej sprawie).
Opisywana przez Liksom tytułowa "Pułkownikowa" ulega kuszącym ideom narodowego socjalizmu i w latach trzydziestych, a później czterdziestych, czerpie garściami z dobrodziejstw przyjacielskich relacji z niemieckimi decydentami (w okresie, kiedy Finlandia i Niemcy byli w sojuszu przeciwko stalinowskiej Rosji).
Powiedzieć, że tytułowa bohaterka nie jest jednoznaczna moralnie to nic nie powiedzieć. Karinieni jest blisko władzy, prowadzi swoje własne gry, czerpie siłę z tytułu "pułkownikowej", a jednocześnie sama ponosi koszty ulokowania swojego uczucia w typie, przed którym "ludzie ostrzegają".
Jest w książce trochę vibe'u filmu "Lektor" (po części dlatego że niewiele znam nośnych tytułów o zaangażowaniu kobiet w nazizm) a surowość luterańskiego wychowania mocno rymuje się z żołnierską dyscypliną. I w kontrze: mamy dzikość i surowość natury, zimę, gęstwinę, bagna i lasy. Rejestry w książce są niskie, rozmowy między bohaterami - wulgarne - całość, bardzo niewygodna.
Sensowny wstęp tłumacza Artura Bobotka i słowniczek na końcu ułatwiają przejście przez to, co w książce może stanowić trudność - dużo nazwisk i mało znanych nie-Finom wydarzeń historycznych z I i II wś.
Powieściowa Karinieni mówi w którymś momencie, że jej pisarstwo "nie miało zabierać ludziom czasu, zmuszać do myślenia czy dodawać cierpienia". Z tych trzech cech książka Liskom co najwyżej nie zajmuje dużo czasu. -
To co toto je za pocin? 😮 pribeh bez priamej reci zato on je sam o sebe priamy az dost. Cakala som teda vselico ale slova ako pipina, kundicka, sukat...prepacte za otvorenost ale inak sa neda. Niesom si ista ci ide o pribeh inspirovany skutocnostou no v poznamke sa pise ze mena a miesta su realne. Ak sa teda autorka nechala inspirovat skutocnou pani plukovnikovou, konstatujem ze bola zrejme nie uplne psychicky zdrava..ta pani plukovnikova :-) od 4 rokov byt zatazena na divneho uja z domu oproti starsieho o cca 20 rokov, robit mu dobrovolnu rohozku a cakat kym jeho manzelka zomrie. Majn got. A vsak potom sa karta obrati...neviem tuto knihu nejako zadefinovat. Bola skratka divna. A pani plukovnikovu lutujem. Asi tak.
-
Un consiglio: leggete prima la nota storica, cosi' avrete un quadro migliore al momento della lettura.
La protagonista di questo libro, che ha deciso di immergersi in un amore "tossico" e masochista con un tal Colonnello, a mio parere poteva vivere adesso, nell'epoca romana o nel Medioevo, poco cambiava.
Pensavo di trovare molti piu' riferimenti al momento storico vissuto (la II Guerra Mondiale) invece la scrittrice si e' piu' concentrata sulle vicende sentimentali della protagonista.
Consigliato a chi vuole esplorare come le donne possano accettare tutto ed annullarsi in cambio di un qualcosa di indefinibile e decisamente autolesionista. -
Mieletön kirja! Jos olisi ollut mahdollista olisin lukenut tämän yhdeltä istumalta, nyt kun se on luettu tuntuu murheelliselta. Yli puolet kirjasta, sen alusta, ulvoin naurusta. Rakastin kieltä (lapin murretta), kerrontakeinoa, säälimätöntä ivaa ja silkkaa suorasanaisuutta. Puolet kirjasta oli pakko lukea ääneen. Loppupuoli: kääntöpuoli. Enää ei naurattanut. Ja kyllä minäkin jo mietin säälinsekaisin tuntein mm. Eva Braunin elämää, mitä me siitä tiedetään. Rosa Liksomista on tullut suosikkikirjailijani: Hytti nro 6 ja nyt tämä. Aina vaan paranee.
-
Hieno, ronski, karu ja hurja.
”Minua rauhotti korkeitten männyitten humina, virkisti talvipakkasten kitinä, ja kuplivavetisten kevätpurojen kilinä anto uskon elämänvoihmaan. Mie kasusuin täytheen ikhään, semmoseksi vallasnaiseksi, paljon nähneeksi naarasuroshirveksi, mistä mulla ei ollu ollu minkhäänlaista aavistusta etes. Luulin aina, että olen etikkaisessa veessä leijuva rahkasammallautta tai jonkulainen lehmä luontheeltani, mutta mie kasvoinki komeaksi sarvipääksi, joka kattoo jokhaista vastaantulijaa semmosilla silmilä, että tämän syän meinaa pysähtyä.” (s. 168) -
Tramite la voce immaginaria della Moglie del Colonnello - basata però sul personaggio reale della scrittrice lappone Anniki Kariniemi - scopriamo una parte della storia europea che è spesso non approfondita: le vicende che uniscono la Finlandia alla Russia comunista e alla Germania nazista.
Senza nascondere le sofferenze della protagonista e i lati oscuri della storia del suo popolo come di quello europeo, attraversiamo il periodo tra le due Guerre Mondiali fino ad arrivare agli anni 80.
Ma tanto per la storia del suo popolo quanto per la Moglie del Colonello alla fine del buio e delle sofferenze della guerra c'è ancora la luce e la possibilità di rinascita della pace.
