Urwind by Bo Carpelan

Urwind Reviews

• 
  James

  I think I’m supposed to like this book, but I didn’t enjoy it at all. It’s the kind of book that wins obscure literary awards, either although or because it doesn’t follow many of the conventions of standard novel writing. There doesn’t appear to be any plot, as the narrator, second-hand bookshop owner Daniel Urwind, takes a stream-of-consciousness style in long, unwieldy sentences of complex grammar overflowing with superfluous adjectives assembled into lengthy paragraphs that frequently cover a whole page before a break. He finds himself in random places and times around Helsinki, reminiscing, daydreaming or hallucinating, while he and the other characters engage in banal activities like riding a lift or making a cup of tea, and proceed to talk without quotation marks, making it hard to tell the difference between direct speech and an interpretation of the dialogue by the storyteller. Supposedly Urwind’s wife has left him - and quite frankly, I’m not surprised if he was this boring throughout their marriage - but I only know that from the blurb on the back cover, because it was nearly impossible to figure out what was going on in the story. The best I can say for this book is that the English in David McDuff’s translation from the original Finland-Swedish reads very well, and some of the passages have a poetic quality that would be outstanding if they were part of a tale that was structured in a more coherent way. Unfortunately, the whole exercise comes across as pretentious and has not generated my interest in any further books by Mr Carpelan.
• 
  Timo Pietilä

  Finlandia voittaja vuodelta 1993. Antikvariaatin omistama mies jää kotiin, kun hänen puolisonsa lähtee pitkäksi aikaa ulkomaille. Yksin ollessaan mies miettii kaikenlaista, nykyisyyttä ja menneisyyttä sekä haaveita ja mielikuvituksensa tuotteita. Tämä kaikki esitetään suloisessa sekamelskassa kirjaimellisena tajunnanvirtana. Sinällään tulos oli ihan kaunista kieltä ja mukana oli hienoja, jopa oivaltava yksittäisiä lauseita ja kappaleita, mutta ei siitä kyllä oikein mitään järkevää kokonaisuutta muodostunut. Omasta mielestäni kirja on yksi parhaita esimerkkejä sarjassa ”tekotaiteellista paskaa”. Itse kaipaan kirjalta jonkin järkevän, ymmärrettävissä olevan juonen, en sekavahkoja hörinöitä, joista ei oikein tiedä puhutaanko nykyhetkestä, menneisyydestä vaiko ihan surrealistisista mielikuvituksen tuottamista kuvista ja tapahtumista. Ehdokkaana vuonna 1993 olisi Matti Yrjänä Joensuuta, Anja Kaurasta ja Maarit Verrosta. Ja tämä tuli valittua. Nenäpäivän (ja ehkä Lakeuden kutsun) kanssa niitä hämmästyttävimpiä valintoja. Ehkäpä kotimaisen kirjallisuuden proffan on ollut ”pakko” valita kaikkein hämärin ja ”taiteellisin” teos
• 
  Sanna

  Tämä oli pitkä ja uuvuttava. Kieli on superkaunista, mutta siihen se sitten jääkin. En tavoittanut tässä sitä stooria ja tarinaa, tämä oli kauniita lauseita vain putkeen kirjoitettuna melkein 300 sivun verran. Välillä nykyhetkessä, välillä lapsuudessa ja välillä jossain muualla ja minä aivan pihalla siitä, missä mennään. Ei valitettavasti ollut minun kirjani tämä.
• 
  Taneli Repo

  Moni suomenruotsalaista kulttuuria hieman tunteva varmaankin luulee, että "Alkutuuli" viittaa piereskelyyn, mutta käsitys on väärä. Alkutuulen päähenkilö on Daniel Urwind, suomenruotsalainen antikvariaatin pitäjä, jonka nimellä romaanin nimi leikittelee. Bo Carpelan (1926–2011) voitti Alkutuulella ensimmäisen Finlandiansa vuonna 1993. En meinannut aluksi tajuta kirjasta mitään. Oli pakko aloittaa se alusta, kun tajusin, että se oli kirjoitettu tajunnanvirtatekniikalla. "Suomenruotsalaista tajunnanvirtaa", kommentoi vaimoni päätään puistellen. Carpelanit (Karpelainen) ovat alunperin täysin suomalainen aatelissuku, joka tosin jossakin vaiheessa vaihtoi puhekielensä ruotsiksi. Ovatko Carpelanit siis suomenruotsalaisia vai äidinkielensä unohtaneita suomalaisia? Kysymykseen tuskin on yksiselitteistä vastausta. Joka tapauksessa Carpelanit eivät ole sen huonompia kuin suurin osa irlantilaisista, ja hyvä että esim. Bo Carpelan oppi edes ruotsin kielen, koska muuten häneltä olisi jäänyt kaksi Finlandia-palkintoa saamatta.
  
  Alkutuulen päähenkilön Daniel Urwindin vaimo Maria lähtee vuodeksi Amerikkaan, ja Daniel kirjoittelee hänelle kirjeitä, joita Alkutuuli on olevinaan. Kirjeissään Daniel muistelee elämäänsä tajunnanvirtatekniikalla. Romaanissa on vahvasti unenomainen sävy ja sitä lukiessa meinaa paikoitellen itsekin nukahtaa, ei kuitenkaan huonolla tavalla vaan hyvällä; Alkutuuli on oudosti hypnoottinen kirja. Daniel on jo viisikymmentä vuotta täyttänyt mies ja varsin monet muistelmista koskevat kuolemaa, muutamat erotiikka. Minusta erotiikkaa olisi saanut olla enemmän.
  
  Kirjan lopussa paljastuu, että Maria on löytänyt Amerikasta uuden miehen ja jää sinne. Tarinalla on siis opetus: Jos muijasi lähtee vuodeksi Amerikkaan, älä hyvä mies lähetä sille mitään tajunnanvirtaa, jos haluat, että se tulee sieltä takaisin!!!
• 
  Susa

  Ihan kivaa kuvailua, joka ei oikeasti johda mihinkään. Kyllästyttävää ja päätäsärkevää. Ehkä pitäisi olla suomenruotsalainen ja / tai yli 50-vuotias ymmärtääkseen.
• 
  Sally

  Kesken jäi. En vaan jaksanut seurata huuruisia unenomaisia kuvailuja, vaikka siellä ihan hienoa ja oivaltavaa kielenkäyttöäkin oli.
• 
  Mona Kokkonen

  Finlandia winner 1993.
  I'm on a project to read every Finlandia winner book. A few ones missing!
• 
  Päivi

  Ohhoh ja hohhoijaa. Ei pystynyt.