| Title | : | Lehtiä syksyn arkistosta |
| Author | : | |
| Rating | : | |
| ISBN | : | - |
| ISBN-10 | : | 9789511252016 |
| Language | : | Finnish |
| Format Type | : | Hardcover |
| Number of Pages | : | 206 |
| Publication | : | First published January 1, 2011 |
Tomas Skarfelt, kirjallisuutta rakastava virkamies, lähtee syksyksi maaseudulle. Hän kaipaa tasapainoa, rauhaa.
Tomas käy tapaamassa ikivanhaa äitiään läheisen pikkukaupungin hoitokodissa. Naapuruston miehet tulevat joskus lasilliselle, nuori Slanten pyörähtää paikalla, ja he käyvät merkittäviä keskusteluja. ”Onko hauskaa tulla vanhaksi?”, kysyy Slanten. Tomas tekee muistiinpanojaan, hän kirjoittaa elämänkirjaa sisimmällä kielellä.
Romaanin juonellinen kehys on niukka, henkinen avaruus huima. Luonnon valmistautuminen talveen on romaanin basso continuo. Linnut lentävät pois, maisema avartuu.
Bo Carpelan sai ensimmäisen Finlandia-palkintonsa romaanista Alkutuuli. Sen sisarteos Lehtiä syksyn arkistosta on vaikuttava kuvaus vanhenemisesta ja kuolemasta.
Lehtiä syksyn arkistosta Reviews
-
Tämän kirjan mukana saattoi vain lipua. Meditatiivista ja rauhoittavaa. Vaikka varmaankaan en kaikkea ihan ymmärtänyt.
-
Tämän kirjan kanssa piti edetä keskittyen. Se sisälsi niin paljon ajatuksia. Lauseita, joissa jokainen sana vaati huomiota.
Uskottavan tuntuinen kuvaus vanhuudesta ja lähestyvän kuoleman tiedostamisesta. Lukijakin rauhoittui, oma merkityksellisyys sai oikeamman mittasuhteen ja kiire katosi. -
Kauniisti kirjoitettu, mutta sisällöltään ohuehko romaani. Juoni vaikuttaa toisarvoiselta kielikuviin, yksittäisten lauseiden hienouksiin ja tunnelman kuvailuun nähden. Kirjailijan viimeiseksi jäänyt romaani, jonka sivuilta paistaa vanhenemisen vääjäämättömyys.
-
Tuskin olisin kovinkaan nopeasti arvannut tätä teosta romaaniksi, ellen olisi alunperinkin tutustunut siihen nimenomaan takakansitekstin kautta. Luvut ovat lyhyitä, seesteisiä ja runollisuudessaan soreita. Niissä tapahtuu fyysisesti vähän, tajunnan tasolla runsaasti. Lauseet ovat selkeitä, mutta myös toisinaan sen verran filosofisia tai niin lyyrisiä, ettei tätä ihan kevyeksi lukemiseksi kuitenkaan kehtaisi väittää. Tarinan keskittyessä pohdiskeluun, vaatii se lukijankin aivokäyrältä jonkinlaista värähtelyä - muuten ei sisäistä ajatuksien syvyyttä ja painoa.
Toisaalta teos tuntui myös jotenkin kaukaiselta. Kai siksi, etten ole oikeastaan kuolemaa tekevien kanssa ollut pahemmin tekemisissä. Vanhuuskin tuntuu henkilökohtaisella tasolla vielä vieraalta käsitteeltä - asialta, jota tarkkailee muissa ihmisissä, uutisissa, kirjoituksissa, mutta johon ei osaa itseään rinnastaa kun on vielä nuori ja, jos ei kuolematon, niin ainakin pitkäikäinen. Elämään väsymisen ymmärrän vain vaikeasti masentuneen perspektiivistä, siitäkin on jo hyvän aikaa.
Tästä teemojen aiheuttamasta vierauden tunteesta huolimatta pidin kirjasta todella paljon. Kaunista proosaa, upeita kuvauksia. -
Carpelan takes a warm look at himself at the dusk of his life, showing his spectacular command of the Swedish language in his alter ego's reminiscences in what is more like a collection of prose poems than straightforward prose. The Swedish word "blad" in the title means both leaves, like those that fall from trees in the fall, and sheets that you write on.
-
Carpelanin viimeiseen romaaniin oli aluksi vaikea päästä sisään, niin runollista, erilaistakin tyyli oli mihin on tottunut. Mitä pidemmälle kirja eteni, sen luonnollisemmaksi tyyli toisaalta kävi, verkkainen, maalaileva tyyli sopi vanhenemisen ja kuoleman teemoihin. Kaunista tekstiä.
